Tiibetiläinen unijooga

Tarkastele unikokemustasi tietääksesi oletko todella hereillä vai et

- Tenzin Wangyal Rinpoche

 

Tiibetiläisessä unijoogassa käytetään tietoista unitilaa, selkounta (lucid dream), muinaisena henkisen kasvun ja läsnäolon harjoituksena sekä meditaatiotekniikkana mielen rauhassa lepäämiseksi.

Johdanto

Käytämme kolmasosan elämästämme nukkumiseen. Riippumatta siitä mitä teemme - ovatpa tekomme kuinka hyveellisiä tai pahoja tahansa, olemmepa murhaajia tai pyhimyksiä, munkkeja tai irstailijoita - jokainen päivämme päättyy samalla tavalla: suljemme silmämme ja katoamme pimeyteen. Emme pelkää tehdä sitä, vaikka se tarkoittaakin, että kaikki se, minkä tunnemme olevan “minä”, häviää. Jonkin ajan kuluttua mielessämme syntyy kuvia ja tunne minuudesta herää niiden myötä. Olemme syntyneet olemassa oleviksi olennoiksi tuossa rajattomalta vaikuttavassa unimaailmassa. Osallistumme joka ilta tähän suureen mysteeriin, jossa siirrymme yhdestä kokemusten ulottuvuudesta toiseen, ja kadotamme minuutemme löytääksernme sen jälleen ja pidämme tätä kaikkea itsestään selvänä asiana. Heräämme joka aamu ja jatkamme “todellista” elämäämme, mutta tietyssä mielessä olemme silti yhä edelleen unessa. Opetusten mukaan voimme joko jatkaa harhakuvien vallassa elämistä tässä unitilassamme päivin ja öin tai herätä totuuteen.

Ryhtyessämme harjoittamaan unijoogaa, meistä tulee hyvin pitkän perinteen jatkajia. Miehet ja naiset kautta vuosisatojen ovat tehneet näitä samoja harjoituksia ja kohdanneet samoja epäilyksiä ja esteitä kuin me. He ovat myös hyötyneet harjoituksista, ja niin voimme mekin. Monet korkea-arvoiset lamat ja suuret joogit ovat tehneet unijoogasta pääasiallisen harjoitusmuotonsa ja saavuttaneet sen avulla toteutumisen. He ovat meidän henkisiä esi-isiämme, jotka antavat meille omien harjoitustensa hedelmän näiden opetusten kautta. Tämän historian pohtiminen ja kaikkien elämänsä näille opetuksille omistaneiden ihmisten muistaminen luo uskoa ja kiitollisuutta perinnettä kohtaan.

Jotkut tiibetiläiset opettajat saattavat pitää kummallisena, että opetan näitä tekniikoita länsimaalaisille, jotka eivät ole tehneet valmistavia harjoituksia ja joilla ei ole tiettyä ymmärrystä. Nämä opetukset ovat olleet perinteisesti salaisia opetuksia. Se on ollut merkki kunnioituksesta opetuksia kohtaan, mutta opetuksia on haluttu siten myös suojella muuttumasta sellaisten henkilöiden väärinymmärrysten johdosta, jotka eivät ole valmiita saamaan opetuksia. Näitä asioita ei opetettu aiemmin koskaan julkisesti eikä kukaan saanut opetuksia kevyin perustein. Opetukset oli varattu sellaisille henkilöille, jotka olivat valmistautuneet vastaanottamaan ne.

Harjoitukset eivät ole menettäneet tehoaan ja ne ovat edelleen yhtä arvokkaita kuin ennenkin. Maailmassa vallitsevat olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet, joten minä haluan yrittää jotain uutta. Toivon, että opettamalla näitä tehokkaita ja yksinkertaisia harjoituksia avoimesti perinne säilyy varmemmin ja että yhä useammat ihmiset voivat hyötyä harjoituksista. On kuitenkin erittäin tärkeää kunnioittaa  opetuksia ja siten suojella niitä. Opetusten kunnioittaminen myös syventää omaa ha?joitustasi. Pyri siihen, että saisit nämä opetukset suoraan aidolta opettajalta, sillä vaikka opetusten lukeminen on hyvä asia, opetusten saaminen suoraan suullisessa muodossa luo kuitenkin vahvemman siteen traditioon ja opetuslinjaan. Saatamme myös kohdata polullamme esteitä, joiden yli on vaikea päästä omin avuin, mutta koke- nut opettaja kykenee tunnistamaan esteet ja auttamaan sinua niiden voittamisessa. Tämä on hyvin tärkeä seikka, joka tulisi pitää mielessä. lhmiselämämme on mittaamattoman arvokas. Meillä on sovelias keho ja mieli, jonka mahdollisuudet ovat rajattomat. Me voimme tavata opettajia ja saada heiltä opetusta. Meillä on vapaus valita ja voimme elää elämämme henkistä polkua kulkien. Tiedämme, että henkisten harjoitusten tekeminen on tärkeää myös muiden auttamisen kannalta. Tiedämme myös sen, että elämä on hyvin lyhyt ja että kuolema korjaa satonsa varmasti, mutta siltikään emme kykene löytämään tarpeeksi aikaa henkisille harjoituksille elämän kiireiden keskellä. Saatamme kenties meditoida tunnin tai kaksi, mutta loput 22 tuntia samsaran laineet saavat riepotella ja harhauttaa meitä. Löydämme kuitenkin aina aikaa nukkumiselle; nukumme kolmasosan elämästämme, ja voimme käyttää sen ajan henkisiin harjoituksiin.

Yksi  kirjan pääteemoista on se, että henkisiä harjoituksia tekemällä kehitämme itseämme olemaan tietoisempia jokaisena elämämme hetkenä. Kun sitten olemme tietoisempia, vapaus ja joustavuus lisääntyvät eivätkä huolet ja muut häiriötekijät enää hallitse meitä yhtä paljon. Tulemme tasapainoisiksi ja olemme paremmin läsnä, mikä puolestaan auttaa meitä valitsemaan myönteisen tavan suhtautua asioihin ja toimimaan oikein eli valitsemaan sellaisen reagointitavan, joka on paras vaihtoehto muiden hyvinvoinnin ja oman kehityksemme kannalta. Pikkuhiljaa meissä kehittyy jatkuvasti hereillä oleva tietoisuus ja pystymme säilyttämään tuon tietoisuudentilan sekä nukkuessamme että valveilla ollessamme. Ja silloin kykenemme käyttämään uniamme luovalla ja myönteisellä tavalla harjoitusten tekemiseen. Kun olemme jalostaneet tämän taidon täyteen mittaansa, huomaamme, että meillä on enemmän ymmärrystä ja selkeyttä. Elämämme sujuu helpommin ja mukavammin sekä valveilla että unissa, ja samalla me myös valmistaudumme saavuttamaan vapautumisen kuolemanjälkeisessä välitilassa (bardo).

Nämä opetukset tarjoavat meille monia menetelmiä, joiden avulla voimme parantaa arkielämämme elämänlaatua, mikä on hyvä asia, sillä juuri tämä elämämme on erittäin tärkeä ja elämisen arvoinen. Näiden harjoitusten perimmäinen tarkoitus on kuitenkin johtaa meidät vapautumiseen. Ennen tuon tilan saavuttamista tämä kirja on helpointa ymmärtää harjoitusten käsikirjana; opaskirjana, joka esittelee tiibetiläisen bön-buddhalaisuuden harjoituksia, joissa unia käytetään tavallisen arkielämän unenomaisesta tilasta vapautumiseen ja nukkumista tietämättömyydestä heräämiseen. Jotta voisit käyttää tätä kirjaa tällä tavoin, sinun tulisi etsiä itsellesi pätevä opettaja. Tee sen jälkeen mielen vakauden lisäämiseksi tyyneysharjoituksia (shine), jotka löydät osasta kolme. Kun koet olevasi valmis, aloita valmistavat harjoitukset ja tee niitä jonkun aikaa ja ota ne osaksi elämääsi. Aloita vasta tämän jälkeen varsinaiset pääharjoitukset.

Kiirettä ei ole, koska olemmehan vaeltaneet samsaran harhoissa hyvin kauan edes aloittamatta harjoituksia. Toisaalta, jos vain pelkästään luet jälleen kerran yhden uuden henkisen kirjan ja unohdat sen, ei elämäsi muutu paljoakaan. Jos kuitenkin teet näitä harjoituksia sitkeästi aivan loppuun asti, voit herätä alkuperäiseen ja todelliseen luontoosi, joka on Valaistunut.

Jos emme kykene olemaan tietoisesti läsnä nukkuessamme ja jos me kadotamme itsemme joka yö, millaiset ovat mahdollisuutemme kohdata kuolema tietoisena? Jos olemme unimaailmassa vuorovaikutuksessa mielemme tuottamien kuvien kanssa luullen niitä aidoiksi, emme voi olettaa olevamme vapaita kuolemaa seuraavassa tilassa. Kun tarkastelet kokemuksiasi unien näkemisestä, tiedät miten kohtaat kuoleman. Nukkumistasi tarkastelemalla tiedät, oletko todella hereillä vai et.

 

Teksti on Johdanto-kappale kirjasta Tiibetiläinen unijooga, Tenzin Wangyal Rinpoche, Biokustannus Oy, 2011

www.biokustannus.com