Opettajien linja

Bön-buddhalaisuudessa opettajien linjan katsotaan jatkuneen keskeytyksettä opettajalta oppilaalle 18000 vuotta. Opetukset välitettiin alussa vain suullisessa muodossa. Valaistuneen Tapihritsan jälkeen noin 800-luvulla opetuksia alettiin kerätä kirjallisiksi. Ne kuitenkin pidettiin salassa, jotta kallisarvoisia opetuksia ei ymmärrettäisi väärin. Vasta viime vuosikymmeninä opetuksia on alettu opettaa avoimesti, koska vanhemmat opettajat katsoivat, että Tiibetistä lähdön jälkeen opetukset olivat vaarassa kadota maailmasta kokonaan. Tällä sivulla on esitelty lyhyesti joitakin bön-perinteen pääopettajajia viimeisiltä vuosikymmeniltä.

 

 

Lungtok Tenpai Nyima

Hänen pyhyytensä Lungtok Tenpai Nyima, 33. Menri Trizen, on bön-perinteen hengellinen johtaja. Hänen pyhyytensä tuli munkiksi kahdeksan vuotiaana ja 24-vuotiaana hän suoritti geshe-tutkinnon, erikoistuen tiibetiläiseen lääketieteeseen, tähtitieteeseen ja astrologiaan. Hän pakeniPohjois-Intiaan aikana jolloin Kiina hyökkäsi Tiibetiin. Maaliskuuun 15. päivänä vuonna 1968, hänet valittiin Bonpon hengellisen johdon, Menri-luostarin, 33. abotiksi. Monet lamat tulivat Tiibetistä, Nepalista ja Intiasta antamaan hänelle johdatuksensa ja opetuksensa; ja hän harjoitteli sekä kouluttautui intensiivisesti yli vuoden rooliinsa abottina, joka tulisi ohjaamaan Bonpoa sekä pitämään yllä perinteen opetuksia. Hänen pyhyytensä liittyi Lopon Tenzin Namdak Rinpochen kanssa jälleenrakentamaan Menri-luostaria, ja perustamaan bön-dialektiikan koulua, joka jakaa geshe-tutkintoja hänen pyhyteensä Dalai Laman sertifioimaina. Hän perusti sittemmin Bönin lasten hyvinvointikeskuksen, orpokodin niille Bonpon pojille ja tytöille, jotka menettivät perheensä Kiinan miehityksen aikana.

 

Lopon Sangye Tenzin Rinpoche

lopon_sangye_tenzin_small.jpgLopon Sangye Tenzin Rinpoche syntyi Jyab ‘Og perheeseen, perheen sukujuuria pidetään hyvin korkeassa arvossa bön-perinteen sisällä. Hänestä tuli taitava sutra, tantra ja dzogchen mestari. Lopon Sangye Tenzin Rinpoche vietti hyvin yksinkertaista elämää, vaikka moni piti häntä sukupolvensa suurimpana bön- tutkijana. Lopon Sangye Tenzin Rinpoche oli Yongdzin Tenzin Namdak Rinpochen sekä Tenzin Wangyal Rinpochen opettaja, ja oli tunnettu hyvin suorasta, selkeästä sekä tiukasta opetustyylistään. Tenzin Rinpochen ensimmäisenä juuriopettajana, Lopon Sangye Tenzin Rinpoche antoi Tenzin Rinpochelle kolmen vuoden ajan virallisia Zhang Zhung Nyen Gyu’n (Zhang Zhungin suullinen välitys) dzogchen opetuksia. Muutama kuukausi opetusten päätyttyä, hän sairastui vakavasti ja pyysi Yongdzin Rinpochea ottamaan vastuulleen hänen roolinsa lopona luostarissa. Lopon Sangye Tenzin Rinpoche kuoli Dolanjissa vuonan 1977 ollessaan 67-vuotias. Hänen kuolemansa jälkeen, toiveidensa mukaisesti, hänen säästöjään käytettiin dialektiikan koulun perustamiseen.

 

Yongdzin (Lopon) Tenzin Namdak Rinpoche

Yongdzin (Lopon) Tenzin Namdak Rinpoche on bön-perinteen vanhin opettaja. Hänestä tuli munkki 15-vuotiaana ja vuonna 1953 hänet valittiin loponiksi (pääopettaja), samana vuonna kuin hän hankki geshe-tutkinnon Menri-luostarista Tiibetissä. Nepaliin akenemisen jälkeen vuonna 1960, Yongdzin Rinpoche lähti Lontooseen Rockefeller –stipendillä ja teki yhteistyötä “Yhdeksän Bönin tapaa” (The Nine Ways of Bon) tiimoilla, joka oli ensimmäinen tieteellinen tutkimus bön-perinteestä lännessä. Vuonna 1964, hän palasi Himachal Pradeshiin, Pohjois-Intiaan, ja perusti Dolanjin pakolaisleirin (settlement) maanpaossa oleville Bonpon ihmisille ja perusti sittemmin perinteisen dialektiikan koulun säilyttääkseen Bonpon filosofista perinnettä. Vuonna 1987, Yongdzin Rinpoche perusti Bön-luostari Triten Norbutsen, hieman länteen Kahtmandusta, Nepalista.

 

H.E. Menri Lopon Trinley Nyima Rinpoche

ponlop1-100.jpgH.E. Menri Lopon Trinley Nyima Rinpoche on Intiassa, Donjissa sijaitsevan Menri-luostarin loponi, tai pääopettaja. Hän on syntynyt länsi-Nepalin syrjäisellä seudulla, kantaen sukunimeä Yangton, sekä sukujuuria, jotka juontavat juurensa Yangton Sherab Gyaltseniin, 1100-luvulla eläneeseen kuuluisaan dzogchen ja tantriseen mestariin. H.E. Menri Lopon Rinpoche aloitti koulutuksensa vuonna 1976 ollessaan 10-vuoden ikäinen. Hän hankki geshe-tutkintonsa vuonna 1989 Menri- luostarin dialektisesta koulusta ja on opettanut kyseisessä koulussa siitä lähtien. Hänestä tuli luostarin lopon vuonna 1992.

 

Khenpo Tenpa Yungdrung Rinpoche

Khenpo Tenpa Yungdrung Rinpoche on Kathmandussa, Nepalissa sijaitsevan Triten Norbutse-luostarin apotti (khenpo), luostari on yksi kahdesta Tiibetin ulkopuolella sijaitsevista bön-buddhalaisuuden pääluostareista. Khenpo Rinpoche syntyi vuonna 1969 syrjäiselle alueelle Länsi-Nepaliin Dhorpataan, joka isännöi pientä tiibetiläistä pakolaisleiriä ja Bön-luostaria. Khenpo hankki geshe-tutkintonsa Menri-luostarista Dolanjissa, Intiassa. Vuonna 1986 Khenpo Rinpoche alkoi opettaa filosofiaa ja yleistä Tiibetiläistä tiedettä nuoremmille oppilaille. Valmistuttuaan, Khenpo Rinpoche meni Kathmanduun jatkaakseen opintojaan tantran ja dzogchenin parissa Yongdzin Tenzin Namdak Rinpochen ohjauksessa. Vuonna 1996 hänen pyhyytensä Menri Trizin Rinpoche ja Yongdzin Rinpoche nimittivät Khenpo Rinpochen Triten Norbutse –luostarin ponlobiksi (pääopettaja). Vuonna 2001 hänet nimitettiin luostarin khenpoksi H.H. Menri Trizin Rinpochen ja H.E. Yongdzin Tenzin Namdak Rinpochen toimesta.

 

Geshe Tenzin Wangyal Rinpoche

TWR70bGeshe Tenzin Wangyal Rinpoche on tunnustettu kuuluisan mestarin, suuren meditoijan sekä tutkijan, Khung Tul Rinpochen, reinkarnaatioksi. Aloittaen 13-vuotiaana, Rinpoche harjoitteli dzogchenia sekä bön-koulujen että buddhalaisten koulujen eri mestareiden ohjauksessa, mukaan lukien heidän pyhyytensä Lungtok Tenpai Nyiman, Lopon Sangye Tenzin Rinpochen, Lopon Tenzin Namdak Rinpochen ja Geshe Yungdrung Namgyalin. Taitavana bön-buddhalaisuuden kirjallisten perinteiden tutkijana, Tenzin Rinpoche suoritti 11-vuotisen kurssin perinteisissä opinnoissa Bönin dialektisessa koulussa, jossa hän saavutti tohtorin-, tai geshe-tutkintonsa. Tenzin Rinpoche lähti Rice –yliopistoon Houstoniin vuonna 1991 Rockefeller –stipendillä ja on jäänyt länteen opettamaan bön-perinnettä länsimaalaisille oppilaille. Vuonna 1992 Rinpoche perusti Ligmincha-instituutin.

 

Tulku Pondse Jigme Tenziniä

Tulku Jorge Rene 2012 copyTulku Pondse Jigme Tenziniä – syntynyt Jorge René Sandovalina 17. päivänä elokuuta vuonna 1996 Chihuahuassa, Mexicossa – pidetään suuren Bön- mestari Lopon Sangye Tenzin Rinpochen reinkarnaationa. Vain muutaman viikon kuluttua Jorge René’n syntymästä, Geshe Tenzin Wangyal Rinpoche ilmoitti hänen vanhemmilleen, että heidän kolmas lapsi on Lopon Sangye Tenzinin reinkarnaatio; hänen pyhyytensä Lungtok Tenpai Nyima Rinpoche vahvisti tämän pian sen jälkeen. Tulku Jorge Rene kruunattiin Menri-luostarissa Dolanjissa, Intiassa joulukuussa 1996 hänen pyhyytensä toimesta ja hänelle annettiin nimi Pondse Jigme Tenzin. Hänet kruunattiin myös Triten Norbutsén luostarissa Khatmandussa, Nepalissa Yongdzin Tenzin Namdak Rinpochen, Geshe Tenzin Wangyal Rinpochen ja Khenpo Tenpa Yungdrung Rinpochen toimesta. Tulku Jorge René on saanut opetuksia molemmista luostareista Meksikossa. Vuodesta 2000 hän on osallistunut Ligmincha- instituutin kesäretriiteille Serenity Ridgessä, Shipman Virginiassa ja hän on osallistunut suurimmalle osalle Ligmincha Meksikon järjestämiä retriittejä ja seminaareja.